Tässä olen minä, Annie. Mischa väittää minua "vähän pissikseksi" koska vaaleanpunainen on lempivärini.. Ja tykkään myös käyttää sitä. Tykkään lihaksikkaista ja ruskeahiuksisista miehistä, vampirismi on inhokkini, samoin kuin sisarellani Mischalla, joka on minua ehkä hieman "rockimpi" tai pukeutuu rockimmin kuin minä.
Tässä on Mischa. On kommentoinut itseään esiintymishaluiseksi tyypiksi, jolla riittää karismaa lavalla oleskeluun. (Älkää muuten levittäkö juorua, että olen aina ihaillut minua 2 minuuttia vanhempaa kaksossisartani. :D)
Niin siis alkoi meidän tarinamme. Kerrataan vielä; Vanhemmat kuolevat onnettomuudessa > Muutto tädin luo > Täti nukkuu pois > Kaukaisen Lucas - sukulaisen luo > Lucasin veljellä on mallitoimisto > Me pyrimme sinne malleiksi, koska mielestämme (ja parin muunkin ihmisen mielestä) olemme hyvin kyvykkäitä siihen. En sitten tiedä, hehheh..
Saavuimme Beavillage's Modelsiin eräänä toukokuun viimeisistä päivistä. Rakennus ei ollut niin valtava, kuin mitä olin luullut, mutta siellä oli kuulemma sisällä todella hienoa. Upeat kuvaustilat ja kaikki. Ja paikkaa kuulemma isonnetaankin vielä, sinne tulee lisää yleisön huoneita, studioita ja muuta. Että Beavillage's Models ei ole vielä edes puolivälissä.
Mutta rutosti meitä jännitti. Se oli aivan kamalaa. Meillä ei ollut kansioita tai mitään, vain vähän kokemusta alalta. Ja ollaan vielä teinejä, kaikki täällä ovat varmaan jo vanhoja tekijöitä, poseeranneet kameran edessä koko pitkän ikänsä. Oksennus meinasi tulla vähintäänkin siinä vaiheessa, kun tepasteltiin ylös portaita, jotka veivät Beavillage's Modelsin aulaan. Mischa piti tunteenaa paljon paremmin kurissa kuin minä, mutta hän onkin luonnostaan aika rauhallinen persoona. Mutta kun siskolikka sille tuulelle tulee, hän kyllä riehuu aika järkyttävän paljon...
Saavuimme aulaan. Se oli hieno paikka, jossa oli punertavat marmorilattiat, puhtaanvalkoiset tapetit ja mustavalkoisia kalusteita. Mallinukkeja, joilla oli päällään tunnettujen suunnittelijoiden vaatteet, kärrättiin edestakaisin. Vilinä oli uskomaton, mutta jotenkin me vain selvisimme paikalle, joka vaikutti vastaanotolta. Siellä istui mukava tummaverikkö, joka esitteli itsensä Maryann Smithiksi, Mark Beavillagen assistentiksi ja vastaanoton hoitajaksi. Hän katsoi meitä kiinnostuneena, kun esitimme.. tai no, "esitimme" asiamme hänelle. "H-hehei, m-me-meillä olisi Mark Be-Beavillagelle asiaa, a-ajattelimme tulla koekuvauksiin", Mischa änkytti, kun minä melkein nauroin vieressä. "Joo, Lucas puhui teistä minulle kun kävi täällä toissapäivänä. Volage, Mischa ja Annie? Olkaa hyvät, opastan teidät herra Beavillagen luo."
Maryann pyöritti meidät suuren ruokailuosastolta näyttävän huoneen läpi "aukiolle" josta lähti portaat yläkertaan. Siellä oli suuri ovi, jonka päällä oli kaksi pientä valvontakameraa. Ne tarkkailivat silmä tuikeana meitä. Maryann painoi jonkinmoista nappia, odotti hetken ja vihreän valon sytyttyä päästi meidät sisään. "Volage, Mischa ja Annie", Maryann sanoi konemaisesti, toivotti meille onnea ja tepsutti korkoineen takaisin vastaanotolle.
Selitin hetken jotain jostain hienosta pystistä, rohkeampi kun olin, ja menin asiaan. Mark Beavillage, joka ei ollutkaan niin tärkeän näköinen tyyppi kuin luulin, kehotti meitä istumaan pikkusohvalle hänen työpöytäänsä vastapäätä ja kysyi heti, onko meillä jotain näytteitä mallintyöstämme. Kansiota tai jotain. No eihän meillä ollut muuta kuin kymmenisen kuvaa, aika pientä ja epäselvää, jotka oli otettu salaa edesmenneen tädin järjestelmädigikameralla. Olimme niissä hieman nuorempia kuin nyt, mutta saman näköisiä.
Annoimme tummanvihreän kotelon Markille ja hymyilimme sievästi, jotta hän saattoi vetää meistä jotain johtopäätöksiä. Kului minuutti, kaksikin, kun mies selaili kuviamme. Olimme molemmat varmasti oksentaa, meitä jännitti niin kovin. - "Mikäs näissä, nämähän ovat ihan hienoja! Eivät maailman parhaita, mutta kyllä teillä varmaan on jotain kykyjä tälle alalle.", Mark ilmoitti vienosti hymyillen. Me olimme varmaan pidätelleet henkeämme koko ajan, joten henkäisimme helpottuneena. - Mutta teidän on läpäistävä vaativat pääsykokeet, koekuvaukset. Lucas on sanonut minulle, että teillä on kykyjä... Nämä ovat hienoja. Muuten, veljeni ehdotti myös, että koska hänellä on nyt hieman huono ajankohta - hän on kuukauden Kairossa - että hän voisi maksaa, ja te voisitte maksaa myös kuvilla, koska meillä on toisessa kerroksessa huoneistoja henkilökunnan käyttöön. Ja malleille tietenkin. Miltä kuulostaisi? Lucas ehdotti tätä, hän on äveriäs mies - hahhah, kuten minäkin. Kysykää Maryannilta lisää. Kai jo tunnette hänet?
Me melkein huusimme. Upeaa, täydellistä, mahtavaa! Asunto täältä? Huhhuh.. Hengestä oikein ottaa. Mutta niin se vain oli.
Äkkiä herra halasi meitä molempia ja totesi, että koekuvausten jälkeen voimme mahdollisesti katsoa sitä sopimusta. Ja että oli mukava tavata. Myöhemmin Maryann kertoi meille, että niin innoissaan ei ole pomoa nähnyt. ^^ Se todella kouraisi sydänalasta, sai meidät molemmat melkein riehumaan.. Mutta vielä olisi läpäistävä koekuvaukset.
Vastaanottolla Maryann totesi jotain asunnosta, että kyllähän se käy, koska shekkimaksu on jo suoritettu etukäteen. Voi pojat, mitä yllätyksiä Lucas olikaan meille järjestänyt! Hän oli ollut isäni kanssa hyvää pataa, ja varmaankin siksi, että isä olisi varmasti halunnut meidän toteuttavan unelmamme. Ja vaikka Lucaksella oli paljon rahaa, hän on hyväsydäminen ihminen ja haluaa käyttää sitä myös muiden hyväksi. Taustalla näkyy muuten Loretta - niminen malli, hieman itseään paljasteleva, ja koittaa koko ajan olla mukamas hyviä ystäviä kanssamme. Loretasta kuulette myöhemmin lisää. ;>
Ostimme itsellemme myös päivälliset ruokailutiloista. Tulevina malleina - tai niin ainakin uskoimme - söimme pelkkää salaattia, Loretta ja Maryann vetelivät kalkkunaa. Loretta tuli Mischan pöytään ja alkoi Mischan mukaan jutella, että hänkin asuu täällä. Noh, mikäs sen mukavampaa. Ja kehotti pitämään varansa Maryannin kanssa. Mitä hän oikein tarkoitti?
Tässä ensimmäinen osa. Tykkäsittekö / ette? :D
Kommentit